I'm just a kid.

En oikein tiedä miten tämän aiheen aloittaisin. Rakastan sitä että voin olla oma itseni! Se siis voisi olla merkinnän aihe.

Rakastin sitä aikaa, kun viimein tajusin, ettei minun tarvitse tanssia muiden pillin mukaan. Että minä voin olla oma itseni ja tehdä ja näyttää ja ajatella niin kuin itse haluan. Minun ei tarvitse aina vain olla hiljaa nurkassa ja nyökytellä asioille, joista olen täysin eri mieltä. Voin puolustaa niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä.

Sellainen aika hiljainen minä olin. Suurimman osan elämästäni oikeastaan. Kun sitten musiikki ja bändit saivat minut tajuamaan että voin olla oma itseni, voin uskaltaa, oli kuin elämäni olisi alkanut uudestaan. Kuin olisin herännyt eloon ensimmäistä kertaa syntymäni jälkeen.

Kun aloin pukeutumaan niin kuin halusin, se ärsytti joitain ihmisiä. Miksi minä voisin olla erilaisempi kuin he? Miksi minä en voinut näyttää "normaalilta" ja sitä rataa. Miten voisin nyt näyttää tältä, kun ennen näytin siltä? Moni voisi sanoa, ettei pukeutuminen liity asiaan mitenkään, mutta minulle se ainakin liittyy. Se on osa minua, joten se liittyy siihen mitä olen.

Nykyään tykkään ärsyttää ihmisiä sillä miltä näytän. En välttämättä näytä kovin erikoiselta, mutta minä olen minä. En kulje muiden mukana vain siksi että kuuluisin joukkoon, että minut hyväksyttäisiin. Olen sitä mitä olen ja silti minulla on ihania ystäviä, tuttuja ja vaikka mitä, enkä muuttaisi itseäni kenenkään takia. Minä kuulun joukkoon, eikä minun tarvinnut eikä tarvitse muuttaa mitään!

Miksi tämä kaikki siis ärsyttää joitain ihmisiä? Jos he eivät uskalla näyttää ja olla sitä mitä haluaisivat, se on heidän murheensa. Olettehan ihmiset aina juuri sitä, mitä te haluatte. Nostakaa päänne, sanokaa vastaan ja näyttäkää, että vaikka ette välttämättä ole ehjiä, teillä on vitusti enemmän munaa olla juuri oma itsenne.

Rakastan elämää.