White Lies.

Otsikko taitaa kertoa jo kaiken. 

Mun uusi rakkauteni!

Kyllä, tuo ihanuus koreilee jalassani, enkä voisi olla siitä yhtään ylpeämpi kuin mitä nyt olen.

Ajatus White Lies-tatuoinnista pälkähti päähäni toissapäivänä (onko siitä tosiaan niin vähän aikaa?). Tietenkin olen tiennyt että haluan jonkinlaisen tatuoinnin, joka liittyy bändiin. En ole kuitenkaan ajatellut sitä sen enempää, mutta ehkä päässäni naksahti jotain silloin illan/aamun pimeimpinä tunteina.

Sanotaan tätä vaikka pieneksi juhlistukseksi, koska olen tykännyt heistä vuoden ja kuusi päivää.

Ajattelette "Vain noin vähän... eikö bändistä pidä tykätä kauemmin, että ottais jotain noin pysyvää ihoonsa". Miksi pitäisi? Jo se kun kuulin bändistä, vaikutti minuun ja sydämeeni niin että paluuta ei enää ollut. Ja otetaan huomioon, että olin pitänyt Simple Planista vasta noin kaksi vuotta, kun otin sen tatuoinnin. Enkä sitä ole päivääkään katunut (ja se on tuossa kököttänyt "jo" viisi vuotta).

Minusta on muutenkin turha päivitellä asioita kuten "Ajattele, se nyt sitten pysyy tuossa ikuisesti". Minä ainakin haluan muistaa nuoruuteni. Haluan muistaa mitä kaikkea ihanaa nämä bändit ovat tuoneet elämääni. Miten ne ovat piristäneet ja saaneet niin onnelliseksi. Miten olet saanut olla niin ylpeä nähdessäsi heidät esiintymässä, ihan kuin oman lapsen. Ehkä bändit ovat minulle kuin omia lapsia (vaikka en tiedäkkään miltä vanhemmuus tuntuu). Jokaisella tatuoinnillani on tärkeä muisto, tarkoitus. En sano, ettenkö voisi ottaa tatuointeja, joissa ei olisi tarkoitusta. Sanon vaan, että minulle kaikkein tärkeimpiä ovat juuri ne, mihin liittyy jotain tärkeää.

White Lies on tuonut minulle niin paljon tämän kuluneen vuoden aikana. Ehkä sitä eivät muut huomaa (paitsi siitä, että hehkutan heitä luvattoman paljon), mutta tärkeintä on itse huomata mitä joku bändi merkitsee. "Miksi et sitten ottanut bändin logoa.. siitä kun ei heti tietäisi mitä se tarkoittaa". Yksinkertaisesti bändillä ei ole mitään niin hienoa logoa (minun mienestäni), kuin heidän (yksinkertainen) logonsa. Se sanoo suoraan asiansa, eikä siihen tarvitse selittelyjä.

Tiedän etten koskaan lakkaa välittämästä bändistä, joten on ihanaa kun on siitä muisto. Voi sitten vanhainkodissa katsella haalistunutta mustetta ja miettiä, kuinka ihanaa oli olla nuori. Kerran me vain eletään, joten otetaan siitä kaikki irti, eikös?!

Rakastan elämää!